Tänään olisi ensimmäinen joulukalenteriluukku avattu. Mitäs sieltä tulikaan? Omastani tuli suklaata ja muistipelikortit.
En ole vielä tosin avannut toista joulukalenteriani. Se sisältää 24 toivetta. Niistä ei välttämättä toteudu yksikään, kun en onnistunut löytämään pätemään Hyvää Haltiatarta täyttämään toiveita. No, sen jännittävämpää on availla niitä luukkuja. Kuten synttärikakunkin kynttilöitä puhaltaessa, ei näitäkään saa kertoa.
Tänään oli kovin ihanaa mennä ulos, kun pakkasasteita olikin puolet vähemmän kuin eilen. Talvessa on kaksi positiivista puolta: jätskit ei sula kotimatkalla ja joka päivä on lähempänä kevättä ja kesää.
Ja sitten illan poikajuttuihin...
Mistä sitä tietää, että yksi ei ole samanlainen kuin toinen? Ettei hänen tapansa ole suoraanverraisia johonkin toiseen?
Ei kai mistään.
Hetki sitten itse törmäsin tähän ongelmaan. Vieläkään en ole varma miten olisi pitänyt toimia, mutta ajatellessani muutosta, tulee aina mieleen erään toiset teot, jos tekisinkin jotain erilailla. Ja sitä en halua enää uudestaan kokea. Voihan tietysti olla, että toinen odottaisikin minun tekevän jotain ja loukkaantuneen, kun en olekaan toiminut. Luulee vielä minun pelleilleen hänen tunteillaan.
Tämän aika ajoin haluaisin selvittää, mutta kokemukset menneisyydestä estävät toimimasta.
Mutta eipä hänkään ole mitenkään reagoinut tilanteeseen, joten luultavasti olen oikeassa. Tekisin itseni vain naurettavaksi.
